Maanantaina otin suunnaksi Gwangjun kaupungin Etelä-Korean lounaiskärjessä. Matkaa Suwonista kertyi Gwangjuun 3,5 tuntia Saemaeul-junatyypillä. Perille päästyäni hakeuduin bussiterminaalin lähellä sijaitsevaan Jimjillbangin, sillä saapuessani Gwangjuun oli jo pimeys ennättänyt laskeutua.
Minulla ei ollut sen suurempia suunnitelmia Gwangjun suhteen. Halusin vain käydä tutustumassa uuteen kaupunkiin ja Gwangju kuulosti mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Gwangju osoittautui kuitenkin pieneksi pettymykseksi. Vaikka kaupungista löytyy mielenkiintoisia kohteita, olin odottanut kaupungin olevan modernimpi ja että kaupungissa olisi ollut luonto lähempänä keskustaa. Siksi minulle riittikin päivän seikkailu Gwangjussa ja palasinkin takaisin Suwoniin jo tiistai-iltana.
| Kim Dae-Jung on Etelä-Korean entinen presidentti ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja. Hän menehtyi vuonna 2009. Hänen muistokseen on Gwangjussa museo. |
Loppuviikko menikin sekä uusia että vanhoja ihmisiä tavatessa. On kyllä ollut hieno fiilis nähdä "vanhoja" tuttavuuksia hetken tauon jälkeen. Kävin torstaina mestari Kangin salilla tapaamassa pitkästä aikaa myös treenajiakin. Tuntui erittäin hienolta nähdä treenikavereita muutaman kuukauden tauon jälkeen, sillä he ottivat minut vastaan erittäin lämpimästi. Mestari Kang ei ollut kuitenkaan paikalla, sillä on hän tällä hetkellä valmentamassa Iranissa 3 kuukauden ajan. Viime lukukaudella olleita vaihtareitakin olen nähnyt jo paljon. On ollut myös hienoa tavata uusia vaihtareita ja esitellä heille sekä Suwonin mestoja että korealaisia tapoja. Meitä suomalaisia on taas tänäkin lukukautena yli 10, tarkka määrä selviää ensi viikolla.
Tänään sunnuntaina lähdin yhden suomalaisen kaverini ja hänen parin tanskalaisen kaverin kanssa Soulin pohjoispuolella olevaan Bukhansan-nimiseen kansallispuistoon. Tänne pääseminen on naurettavan helppoa, sillä eräs metroasema sijaitsee aivan puiston vieressä. Tuntui hiukan koomiselta, että pääset vaeltamaan kansallispuistoon kulkemalla metrolla. Lisäksi voit tulla kansallispuistoon käytännössä ilman minkäänlaisia varusteita, sillä kaiken saat ostettua kansallispuiston edessä olevista kaupoista.
| Vaeltajia oli todella paljon sunnuntai-päivänä. |
Toinen tanskalaisista oli ollut vaeltamassa siellä aiemminkin, joten hän vei meidät tietenkin eräälle aika haastavalle reitille. Aiemmin "mountainering" -reissut ovat olleet vaeltamista, tällä kertaa jouduin oikeasti kiipeämään. Usein matkantekoa tehtiin metalliköyden varassa erittäin jyrkkää rinnettä ylöspäin. Vaellusreittimme ei kuitenkaan ollut kovinkaan pitkä, mutta palasimme takaisin metroasemalle noin 5,5 tunnin vaelluksen jälkeen. Olo vaelluksen jälkeen onkin aika väsynyt, mutta oli se sen arvoista. Suosittelen ehdottamasti Bukhansania!
| Huipulta näki, että Soul todella on aivan valtava kaupunki. |
| Matkan varrelta |
| Sää suosi, aurinko rupesi lämmittämään mukavasti päivän edetessä. |
| Huipun jälkeen oli vaellusmatkan vaativin osuus. |
Ensi viikko vielä on vapaata koulusta, tosin tiistaina on orientaatio, johon pitää minunkin osallistua. Muuten viikkoni ohjelma on vielä avoinna, luulen tosin käyväni Soulissa kerran tai kaksi tulevan viikon aikana. Ensi viikkoon taas!