Taas yksi tapahtumarikas viikko takana. Mennäänpä suoraan asiaan.
 |
| Treeniä yliopiston Tkd-klubilla |
Viime viikko oli paras viikkoni treenin suhteen. Sain toteutettua 7 lajiharjoitusta, kuten olinkin suunnittellut. Keskiviikon ensimmäisen harjoituksen jälkeen olin todella väsynyt, mutta torstain iltatreeneissä olin virtaa täynnä, samoin kuin perjantain molemmissa harjoituksissa. Viikonloppuna oli kuitenkin aikaa levätä tiukahkosta treenirupeamasta.
 |
| Lajisuoristusta edeltävää venyttelyä yliopiston tkd-klubilla. |
Lauantaina kävin päiväreissulla Soulissa. Soul on erittäin lähellä Suwonia, noin tunnin bussimatkan päästä, joten päiväreissujen tekeminen on melko vaivatonta. Kävin tutustumassa nopeasti Soulin olympiastadioniin ulkopuolelta ja Myeong-dongissa, Soulin eräällä vilkkaimmalla ostoskadulla.
 |
| Soulin Olympiastadion. |
Sunnuntaina otimme muutaman muun suomalaisen kanssa suunnaksi Jejun. Jeju (lausutaan tse-tsu) on saari Etelä-Korean alapuolella, joka on erittäin kuuluisa ainutlaatuisesta luonnostaan ja maisemistaan. Lentomatka kesti reippaan tunnin Soulin Gimpon lentokentältä Jejulle.
Sunnuntai-ilta meni Jejun kaupunkiin tutustuessa. Jeju tuntui kaupunkina hiukan kotoisemmalta kuin Suwon, sillä Jeju on puolet Suwonia pienempi. Silti Jejussa riittää asukkaita reilut 500 tuhatta. Majoituksen saimme järjestettyä paikallisesta trekkaajille suunnatusta majatalosta, vaikka nettivaraustilanne näyttikin olevan täynnä.
 |
| Jejun keskustaa |
 |
| Jejun satama-aluetta |
 |
| Kävelessämme Jejun satama-alueella, löysimme orkesterin soittamassa ilmaiskonserttia. |
Maanantai oli korealainen juhlapäivä, "Korean national foundation day". Tämän päivän vietimme Seongsanin kaupungissa, jossa sijaitsee Ilchulbong. Ilchulbongia kutsutaan myös "Sunrise Peak" -nimellä, koska se sijaitsee idässä ja sieltä näkee pilvettömänä aamuna auringonnousun. Eräässä toisessa seurueessa olleet vaihto-opiskelijat olivat menneet varhain aamulla katsomaan auringonnousua.
 |
| Sunrise Peak |
 |
| Emme olleet ainoita Sunrise Peakia katsomaan lähteneitä. |
Kävimme huipulla katsomassa hienoja maisemia ja sitten päätimme jatkaa matkaamme. Tarkoituksenamme oli myös mennä U-Dolle, kuuluisalle pienelle saarelle vielä samana päivänä, mutta aikataulumme petti. Seongsanista on matkaa U-Dolle oni 20 minuutin lauttamatkan verran, mutta olimme niin myöhään liikkellä, että olisimme kerenneet olla vain 1,5 tuntia U-Dolla ennen paluuta Seongsaniin. Toisaalta kello oli kuitenkin vielä sen verran vähän Sunrise Peakin näkemiseen jälkeen, joten päätimme lähteä katsomaan tunnettua luolaa, jonka nimi on Manjang.
Tiistaina otimme suunnaksi Hallasanin kansallispuiston. Hallasan on myös tulivuori ja Etelä-Korean korkein kohta. Sillä reissulla menikin sitten koko päivä, sillä lähdimme vaeltamaan vuorea kohti klo 10.00 ja palasimme takaisin klo 17.00. Alla on kuvia matkan varrelta.
 |
| Polku ei ollut aivan helppo kulkea paikoittain. |
 |
| Tulivuoren huipulta. |
 |
| Myös takaisintullessa maisemat olivat huikeita. |
 |
| Maalissa. |
U-Do oli viimeisen päivän ohjelma. Menimme saarelle lautalla ja viivyimme saarella muutaman tunnin. Vuokrasimme golf-auton, jolla matkanteko onnistui mukavan leppoisasti. Palasimme hyvissä ajoin takaisin Jejun kaupunkiin ja edelleen lentokentälle. Matka oli varsin hieno kokemus, sillä luonto oli täysin erilaista aiempaan kokemaani.
Torstai-päivä oli luentoja ja koulua täynnä. Perjantaina kävimme tutustumassa Hyundain tehtaaseen Asanissa ja paikalliseen kylään. Kerron siitä reissusta lisää seuraavassa blogissani. Kuulemiin!
Siistejä paikkoja, lucky you! :)
VastaaPoista