maanantai 19. syyskuuta 2011

Pikkuhiljaa arkeen

Morjensta taas! Mennyt viikko oli rauhallisin viikko tähän mennessä Koreassa oloni aikana. Toki kaikenlaista jännää tuli koettua.

Tiistai-päivä oli vielä Chuseok-juhlaa, joten meillä ei ollut oppitunteja silloin. Suuntasimme vapaapäivän viettoon isolla vaihto-opiskelijaporukalla paikalliseen huvipuistoon, Everlandiin. Kävin ensimmäiselläkin viikolla Everlandissa, mutta tällöin olin vesipuistossa Caribean Bayssa, nyt olin huvipuiston puolella.

Kuva otettu Everlandin portin luota.

Ravintola Everlandissa, taustalla näkyy maailman jyrkin puuvuoristorata.
Everland on selvästi hakenut vaikutteita Disneylandista. Jopa Everlandin maskotit ovat kaksi hiirtä, aivan kuin Disneyllä Mikki&Minni Hiiri. Myös huvipuiston eri osiot oli jaetultu teemoihin, kuten Disneylandissa. Everlandin yhteydessä  myös eläintarha, jossa en kuitenkaan viihtynyt olla. Häkit ovat todella pieniä ja niissä ei ole juurikaan virikkeitä eläimille, joten päätimme seurueeni kanssa jatkaa eteenpäin melko nopeasti.

Laitteet, joissa ennätimme käydä, olivat melko samanlaisia kuin mitä Suomessakin olen kokenut. Löytyi mm. viikinkilaivaa, Särkänniemen Tornadoa ja Linnanmäen Kieputinta korealaisina versioina, jotka olivat siis hiukan vauhdikkaampia kuin Suomessa. Samanlaiset vaikutukset laitteilla oli kuin suomalaisilla vastineilla, eli lievää pahoinvointia. Hauskaa oli siitä huolimatta.

Yksi laite oli kuitenkin ylitse muiden: T Express, maailman jyrkin puuvuoristorata. Minut yllätti tieto, että T Express on rakennettu vasta vuonna 2006. Luulin, että puuvuoristoratoja ei ole rakennettu enää aikoihin missään päin maailmaa.

Alla on YouTube -video vuoristoradasta. Etenkin ensimmäinen alamäki oli erittäin vaikuttava, sillä tuntui kuin olisin ollut vapaassa pudotuksessa. Jonottamaan jouduimme lähes puolitoista tuntia, mutta oli se sen arvoista.


Muuten viikko menikin aika rauhallisesti. Keskiviikko ja torstai menivät koulun penkillä. Perjantaisinhan minulla ei ole koulua, enkä lähtenyt minnekään reissunkaan viikonloppuna. Perjantai-illasta olimme viettämässä erään kiinalaisen syntymäpäiviä tässä kampuksen lähellä ja launtaina käytiin Soulissa vaihtariporukan kanssa iltaa viettämässä.

Taekwondoa olen käynyt treenamassa yhä tässä koulun klubilla. Klubilla on ihan mukava&rento ilmapiiri, mutta ajattelin käydä muuallakin treenaamassa, sillä opetusta ei sieltä taida saada. Tällä hetkellä tiedossani on kaksi paikka, mutta joudun selvittämään käytännön asioita ennen kuin menen kumpaankaan paikkaan. Tarkoituksena oli olla yhteydessä treenipaikkoihin viikonloppuna, mutta korean tulkkini teki oharit. Yritän olla yhteyksissä treenimestoille heti alkuviikosta.

Tässäpä tärkeimmät kuulumiset. Tai voisin  mainita, että hiukan flunssanalkua meinaa olla tulossa. Syynä flunssalle on varmaan viimeinkin saapuva syksy, sillä päivälämpötilat ovat "enää" +24 luokkaa. Yöllä lämpötilat tippuvat alle 15:n, joten enää ei tarvitse pitää tuulentinta yötä päivää päällä.

Tulevana viikonloppuna lähden taas reissamaan, sillä lähdemme vaihto-opiskelijaporukalla kv-toimiston järjestämälle matkalle Gyeong-juun. Kerron matkastani seuraavassa blogissani. Kuulemisiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti