| Simppa ja stadion. |
Viikonlopun kohteena oli Daegu, jossa käytiin yleisurheilun MM-kisat. Lähdimme perjantaina kaverin kanssa Suwonista junalla Daeguun, jossa majoituimme ainoaan Daeguun reppureissailijoille suunnattuun majataloon. Henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä ja tästä osoituksena he kutsuivat meidät viettämään omistajan erään ystävän syntymäpäivää. Synttäreillä oli hauskaa korealaisiin tutustuessa ja kertoessa suomalaisista ja Suomesta paikallisille.
Lauantai-päivällä menimme seuraamaan miesten 50km kävelyä. Reitti kulki noin 1,5 km päässä majatalostamme. Reitin varrella oli hyvin tilaa seurata kilpailun kulkua, mikä ei ollut itselleni yllätys. Olin kysellyt Suwonissa olleilta korealaisilta aikoivatko he seurata yu-kisoja. Suurin osa ei edes tiennyt, että Daegussa on MM-kisat parhaillaan menossa. Daegussa tosin kisat näkyivät hyvin katukuvassa, sillä banderolleja oli roikkumassa erittäin runsain määrin.
| Myyntikojuja riitti eräässä Daegun kaupunginosassa. |
| Näkymää stadionin läheltä. Stadion on oikealla. |
| Usain Bolt ja muutama kameramies. |
Sunnuntaina palasimme sitten takaisin Suwoniin ja maanantaina pääsimmekin takaisin koulun penkille. Korea1-kurssi alkoi erittäin perustekemisellä: ensin kirjoitimme korealaisen kirjaimen ja sen jälkeen äänsimme sen. Se onkin ainoa oikea tapa kirjaimia oppia kirjoittamaan ja ääntämään.
Maanantaina pääsin myös ensimmäistä kertaa treenamaan taekwondoa. Treenasin täällä koulun taekwondo-klubilla, joista noin neljäsosalla on mustat vyöt ja muut ovat värivöitä. Värivöistä suurin osa on valkoisia vöitä. Tällä kertaa treenaamassa oli vain lisäkseni 2 mustavöistä, mutta salin reunalla oli seuraamassa muita mustanvyön omaavia. Klubilla on harjoitukset 5 kertaa viikossa, joten näillä on hyvä aloittaa taekwondo-taivalta Koreassa.
Ensi viikonloppuna olisikin 4 päivän vapaa, sillä perjantaisin minulla ei ole tunteja ja maanantai on paikallinen pyhäpäivä. Todennäköisesti lähden tutustumaan Koreaan, mutta suunta on vielä hukassa. Kerron matkakohteestani ja matkastani seuraavassa blogissa. Morjens!
| Eräässä kahvilassa tilasin kuuman maitokahvin. Sain kuuman maidon. |
Mukavalta reissulta kuulostaa :) Btw, jos noita valokuvia tarttee pienentää blogihommia varten, niin kannattaa tutustua suomalaista perua olevaan SumoPaintiin (www.sumopaint.com) - toimii suoraan selaimessa ilman mitään asenteluja. Et ostanut hattullista yrttejä tuolta kauppiaalta?
VastaaPoista